Hyvä talous palvelee ekologisia ja humaaneja arvoja

(Syksyllä 2012 kirjoittamani blogiteksti Sitran Kestävän talouden foorumin jäsenpalstalle on edelleen ajankohtainen, joten julkaisen sen myös tässä hieman päivitettynä.)

Koen, että yksi keskeisimpiä tapoja edistää kestävämpää taloutta ja työtä on puuttua ihmisten väliseen epätasa-arvoon, joka näkyy sekä valtioiden sisällä että niiden välillä. Ongelma ei ole vain sosiaalinen vaan myös ekologinen ja taloudellinen. Rikkaat kerskakuluttavat moninkertaisesti maapallon kestokyvyn verran resursseja ja kärsivät elintasovitsauksista. Samalla iso osa ihmiskunnasta kärsii köyhyydestä, ja miljoonat kuolevat aliravitsemukseen ja sairauksiin.

Olemme haasteellisessa tilanteessa, jossa taloutemme ei tulisi kasvaa aineellisessa mielessä ilmaston ja luonnonresurssien asettamien rajojen vuoksi, mutta (raha)taloudellisessa kehyksessä työllisyys ja hyvinvointipalvelut on tällä hetkellä sidottu lisäkasvuun. Monet toivovat, että talouskasvu voidaan kytkeä irti haitoista ekotehokkuuden ja aineettoman kasvun avulla, mutta tutkimukset puhuvat toista. Yrittäessämme muuttaa kulutusta kestäväksi päädymmekin kuluttamaan lisää.

Lyhytnäköinen voiton ja oman edun tavoittelu syö usein hyvien tekojen hyödyt. Samaa tekee bkt- kasvuun pakotettu likinäköinen talouspolitiikka. Eriarvoistumista pahentaa kovan kilpailun ja yltiökulutuksen luoma epähumaani arvomaailma ja rahan keskeisyys arvon mittana.

Degrowth ja vastaavat ’uuden talouden’ liikkeet haluavat palauttaa talouden rengin asemaan palvelemaan ihmisten perustarpeita ja jakamaan materiaalista hyvinvointia tasaisemmin. Kestävän talouden tulisi perustua aineellisen hyvinvointikäsityksen sijasta paljon moniulotteisemmalle käsitykselle hyvinvoinnista.

Tällaista taloutta olen hahmottanut uunituoreessa kirjassani Talous kasvun jälkeen yhdessä Tuuli Hirvilammin, Marko Ulvilan ja Kristoffer Wilénin kanssa.

Ilmastokriisi, luonnonvarojen ehtyminen ja globaali epätasa-arvo ovat toisiinsa sidoksissa olevia megaluokan ongelmia, mutta kriisit ovat myös mahdollisuuksia johonkin parempaan.

Ekotehokkuus ja uusi teknologia ovat tärkeitä välineitä kun pyrimme nopeasti poistumaan hiilipohjaisesta taloudesta. Ongelmia ei kuitenkaan tulisi tuijottaa liian teknis-taloudellisten linssien läpi tilanteessa, jossa toiminnan rakenteiden on muututtava. Koska luonnonvarat ehtyvät, meidän tulisi kysyä, keiden perustarpeet ovat alityydytettyjä ja vaativat erityishuomion. Tämä tarkoittaa, että tieteen ja teknologian tulisi palvella entistä tehokkaammin paitsi ekologisia myös sivistyksellisiä ja humaaneja arvoja, jotka jäävät helposti kovien arvojen jalkoihin.

Kestävässä taloudessa on paljon kyse uudenlaisista työnteon ja elämisen tavoista sekä demokratian uudistamisesta. Tarvitsemme nykyistä paljon monimuotoisemman kuvan taloudellisista toimijoista ja heidän välisistä suhteistaan. Vallitseva talousmalli on kiinni teollisen kauden tarpeissa ja oletuksissa, jotka eivät enää vastaa nykytodellisuutta. Siksi se puolustaa helposti näennäistehokkuutta eikä arvosta todellista vaurautta, joka kasvaa luonnon elinvoimaisuudesta sekä sivistyksen ja ihmisten välisten suhteiden laadusta. Malli syrjii myös vaihtoehtoisia tapoja tehdä työtä ja tuottaa arvoa yhteiskuntaan. Näitä vaihtoehtoja kuitenkin tarvitsemme jatkossa lisää.

Tutkimusten mukaan suomalaisten ajankäyttö muuttuu, mikä johtaa (perinteisen) työnteon ja muun elämän väliseen ’uusjakoon’. Yhä useammat arvostavat lisämammonan sijasta lisäaikaa. ’Tienaa-ja-kuluta’ –oravanpyörästä halutaan irti sekä henkisen hyvinvoinnin että ekologisen elämänasenteen vuoksi. Rahan merkitys ihmisten motivaation lähteenä ja työelämän pyörittäjänä pienenee. Tämä puskee tarkastelemaan kestävää taloutta osin myös rahatalouden ulkopuolelta.

Kestävää taloutta on hyvä hahmottaa monitasoisesti: miten toimimme ja organisoidumme kestävästi kotitalouksissa, yhteisötalouksissa, paikallistalouksissa, kansantaloudessa ja markkinataloudessa? Työn määritelmää pitää laajentaa, ja ihmisten sosiaaliturva pitää rakentaa uuden määritelmän pohjalta.

Minua kiinnostavat yhteisölähtöiset vaihtojärjestelmät ja sosiaaliset innovaatiot, joissa ihmisten toimeliaisuus ei perustu ulkoisiin markkinapakkoihin ja voitontavoitteluun vaan aitoihin tarpeisiin ja arjen ongelmiin, joihin halutaan kehittää toimiva ratkaisu olemassa olevin resurssein. Tarvitsemme lisää ihmisiä osallistavia, voimaannuttavia ja tasapuolisesti kohtelevia tapoja organisoitua edistämään hyvinvointia.

Tämän blogiteksti on julkaistu pääpiirteissään myös Sitran sivuilla.

Sitran Eeva Hellström kirjoitti Talous kasvun jälkeen kirjasta hyvän blogitekstin.

Työ ilman pomoja

Pitääkö työpaikoilla olla johtajia? Yleinen vastaus kuuluu ’kyllä’. Organisaatioissa ihmiset jaetaan esimiehiin ja alaisiin. Johtamisoppaat saarnaavat hyvien johtajien luonteista ja johtamistyyleistä. Julkisuudessa johtajien hoetaan olevan avaintekijöitä suomalaisen työn menestymiseen ja ihmisten työhyvinvointiin.

Vain harvat hoksaavat, että meneillään on työn vallankumous. Hierarkkinen johtaminen on alkanut tulla organisaatioiden menestymisen esteeksi. Markkinoilla pärjäävätkin ne, joissa valta on valutettu johtajilta työntekijöille.

HANKENilla vieraili hiljattain hollantilaisen kotihoiva-organisaation, Buurtzorgin, toimitusjohtaja Jos de Blok. Lähes 10 000 ihmisen organisaatiossa ei ole johtajia. Johtajuus on hajautettu sadoille tiimeille, joiden jäsenet päättävät keskenään työn suunnittelusta, koordinaatiosta, asiakashankinnasta ja rahankäytöstä.

Moni kuvittelee, että organisaatio ilman johtajia ajelehtii päämäärättömästi ja on tehoton. Buurtzorgin menestys on todiste päinvastaisesta. Sen kasvu on ollut huimaa ja kotihoivan kustannukset jopa 35 prosenttia pienemmät kuin muilla alan toimijoilla. Tehokkuutta ei ole revitty työntekijöiden selkänahasta eikä laadusta tinkimällä. Sekä työ- että asiakastyytyväisyys ovat huippuluokkaa. Hoitajat Ruotsissa, Norjassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa ovat omaksumassa Buurtzorgin mallia.

Mikä selittää tätä menestystä? Kaksi tekijää nousee mielestäni kärkisijoille: jaettu johtajuus ja kokonaisuudesta käsin tapahtuva innovointi. Buurtzorg on esimerkki siitä, että onnistunut liiketoiminta ei edellytä luottamista perinteisiin tehokkuuskaavoihin. Buurtzorgissa tehokkuutta ei mitata tavanomaisilla mittareilla. Se ei myöskään palkitse yksilöitä, jotka hakevat tuloksia erinomaisuudellaan ja paremman palkan ja aseman toivossa. Organisaation menestys perustuu kilpailun sijasta yhteistyöhön ja kollektiiviseen viisauteen, jopa empatiaan.

Urasukkuloiden sijasta Buurtzorgia luotsaavat ammattitaitoiset ja empatiakykyiset sairaanhoitajat. Heidän kauttaan tiimit navigoivat kohden parhaita, potilaiden tarpeisiin räätälöityjä toimintamalleja. Tiimeissä kehittyvä osaaminen leviää avoimessa tietoverkossa läpi organisaation. Jos de Blokilla on simppeli perustelu strategialleen: Potilaan, perheen ja yhteisön tuntevilla hoitajilla on paras asiantuntemus potilaan olosuhteista ja tarpeista. Hoidon laatu ja kustannustehokkuus paranevat, kun hoito on kokonaisvaltaista ja se pureutuu myös ongelmien syihin eikä vain oireisiin.

Itseohjautuvien organisaatioiden vallankumoukseen ovat heränneet vasta harvat. On johtajia, jotka voivat kokea ilmiön jopa uhkaksi. Jaetun johtajuuden etuja voidaan epäillä sankarijohtajien kykyihin nähden: ”Ehkä se sopii joihinkin erityistilanteisiin, jos käytössä on kyvykkäitä, vastuuntuntoisia ja oma-aloitteisia alaisia”.

Työntekijöiden osaaminen saa Suomessa usein tunnustusta. Sen sijaan omaehtoisuutta ja kykyä kantaa isoakin vastuuta väheksytään. Ne ovat kuitenkin luultua yleisempiä taitoja. Niitä voidaan myös treenata. Entäpä jos tulevaisuudessa menestyvät organisaatiot, jotka saavat jaetun johtajuuden taidot kukoistamaan?

Minulla on hoitajaystävä, joka on tehnyt monenlaista hoivatyötä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. Hän on hyvä esimerkki vastuuta pelkäämättömästä tiimityöntekijästä. Ystäväni turhautuu organisaatioissa, joissa päätökset tehdään ylhäällä ilman riittävää kosketusta suorittavaan työhön ja asiantuntijuuteen. Hän on oma-aloitteinen monitaituri, joka innostaa muita, kuuntelee ja haluaa auttaa. Hän on kävelevä tieto-, taito- ja empatiapankki.

Ystäväni kaltaisia ihmisiä on paljon. En keksi yhtään hyvää syytä miksi nämä osaamisen ja motivaation voimavarat kannattaisi jättää työelämässä alikäyttöön. Näin kuitenkin tapahtuu, jos jatketaan vanhoilla johtamisen ja työn malleilla.

Jaettua johtajuutta jarruttavat vanhat, teollisuusajan tuotanto- ja tehokkuusmallit. Sen seurauksena hoivatyön kustannustehokkuutta haetaan työtä vakioimalla eikä potilaan tarpeisiin räätälöimällä. Tehtaan liukuhihnaa imitoiden hoivatyö pilkotaan pieniin osiin. Sen jälkeen kukin osa pyritään suorittamaan yhä lyhemmässä ajassa ja yhä halvemmalla työvoimalla. Tuloksena on huonoa työn laatua, uupuneita hoitajia sekä paljon suunnittelu-, johtamis- ja hallintotyötä.

Buurtzorgin menestys sai alkunsa, kun vanhat mallit uskallettiin heittää romukoppaan. Hoivatyöstä erillään tapahtuva suunnittelu, johtaminen ja hallinto nähtiin kalliiksi oheistoiminnaksi, joka tappaa ihmisten motivaation ja luovuuden. Se estää myös uusien ratkaisujen välittömän kokeilun.

Ylhäältä johdetuissa organisaatioissa työntekijät vieraantuvat työstään. He eivät pääse toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Työntekijät kokevat johtajien tekevän paljon toisarvoista työtä, vääriä päätöksiä ja saavan kohtuuttomia palkkioita jopa silloin, kun rivityöläisiä potkitaan ulos. Jatkuvat tuottavuusmittaukset tekevät työstä välineellistä suorittamista. Ne lisäävät turhaa ja henkisesti kuormittavaa työtä. Aikaa aidosti tärkeän ja laadukkaan työn tekemiselle jää aina vain vähemmän.

Tätäkö kutsutaan tuottavaksi ja reiluksi työksi?

Itseohjautuvissa organisaatioissa työelämään pesiytyneet väärät mallit eivät saa kasvualustaa. Työssä pääsee toteuttamaan kutsumusta ja intohimoja. Motivaatio ja innostus kasvavat kun saa olla itse päättämässä parhaista toimintatavoista. Samalla työn laatu ja elämänhallinta paranevat. Tiimeissä rakentuva osaaminen saadaan uuden teknologian avulla ketterästi laajaan hyötykäyttöön. Työtä tehdään läpinäkyvästi, ja taloudellinen hyöty jakautuu oikeudenmukaisesti.

Ovatko tiimit ilman johtajia suomalaisen työntekijän ja asiakkaan pelastus? Kaikki työ ei taivu sen kaavaan. Joissakin hommissa ylhäältä johtaminen on toimivampi. Joskus hallintoa tarvitaan myös työn turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden kriteereiden täyttämiseksi. On myös ihmisiä, jotka haluavat keskittyä tehtäväänsä ja antaa muiden tehdä päätökset.

Jaetun johtajuuden vallankumouksen soisi kuitenkin tapahtuvan. Elämme moniongelmaisessa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa toimintamallit vanhenevat nopeammin kuin ihmiset ehtivät kouluttautua. Ongelmat huutavat radikaaleja ratkaisuja, jotka eivät synny perinteisellä johtamisella. Niihin ylletään monipuolisen osaamisen tiimeissä, joissa ihmisten motivaatio, innostus ja oppiminen kyetään onnistuneesti valjastamaan luovien, tilannekohtaisten ratkaisujen kehittämiseen.

HANKENin Future of Work -seminaarin annista:

http://www.karreinen.org/2015/08/miten-johtaminen-ilman-pomoja-voi-tuoda.html

http://frankmartela.fi/2015/08/buurtzorg-ja-kotihoidon-itseohjautuva-vallankumous-miten-tarjota-halvempaa-iloisempaa-ja-laadukkaampaa-hoitoa/

Photograph by Augusto De Luca [CC BY-SA 2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0) ], via Wikimedia Commons

Raha vai into?

Kumman pitäisi pyörittää taloutta: rahan vai innostuksen? Kumman motivoimana sinä teet töitä? Moni sanoo että molempien. Työn pitää olla innostavaa, mutta siitä pitää saada myös riittävä korvaus. Ideaalitilanteena pidetään sitä, että molemmat kriteerit täyttyvät maksimaalisesti. Näitä tilanteita avautuu kuitenkin vain harvoille. Silloinkin käy useimmiten niin, että hyvin palkattu työ on innostavaa vain alussa. Ajan myötä joutuu tekemään paljon sellaista, joka ei innosta mutta joka kuuluu omaan toimenkuvaan.

Suuri osa työelämän valinnoista voidaan kutistaa yksinkertaiseen kysymykseen: Meneekö lopulta edelle raha vai innostus? On tärkeätä tehdä ero toimeentulosta kamppailevien ja keskiluokkaisten välillä. Vain osalla ihmisistä on varaa valita rahan ja innostuksen välillä. Moni hyväosaisista jättää isopalkkaisen tai turvallisen työpaikan ja hyppää itsenäiseksi yrittäjäksi. Joku alkaa opiskelemaan innostavampaa alaa. Joillekin rakkaasta harrastuksesta tulee toimeentulon lähde.

Moni joutuu luopumaan säännöllisistä tuloista pakosta, kun yritykset irtisanovat ja ostavat työtä ulkopuoliselta työvoimalta. Meneillään on murros, jossa pysyvät työpaikat katoavat ja osaamista pitää jatkuvasti päivittää. ”Joka aamu sitä miettii, mitä loppuelämällään tekisi”, siteerasi Katja Boxberg ystäväänsä aihetta käsittelevässä kolumnissaan. Globaali talous, joka yhdistää tietotekniikan kyvyt ja tilapäisen työvoiman, mullistaa työn tekemisen kuten teollinen vallankumous teki aikanaan.

On siirrytty freelance yhteiskuntaan, jossa työskennellään tilapäisissä suhteissa ja projekti kerrallaan. Valinta rahan ja innon välillä härnää entistä useammin. Teenkö sitä, mikä innostaa eniten mutta pienentää tulojani? Vai valitsenko työt sen mukaan, mistä maksetaan eniten?

Väitän, että kysymystä pohtivien tulisi valita innostus. Jos eteen tulee rahallisesti houkutteleva mutta sisällöltään tai sosiaalisesti vähemmän innostava tarjous, kannattaa todennäköisesti sanoa ei. Monet eivät sitä tee vaan vetoavat yrittäjän realiteetteihin tai elannon saamiseen perheelle. Itse uskon siihen, että paras talous ja hyvinvointi saavutetaan sisäisellä motivaatiolla ja sillä, että vähennämme rahan valtaa valinnoissamme.

Tukea väitteelleni saan aivotutkijoilta. ”Aivojen kannalta raha voi olla melkein sama asia kuin kokaiini”, kertoo neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Talouselämän haastattelussa. Hänen mukaansa rahan saaminen aktivoi aivoissa dopamiinin tuotannon, joka saa aikaan hyvänolontunteen. Samalla aivoissa jää vähemmän tilaa harkintaan ja asioiden monipuoliseen tarkasteluun. Työssään menestyvillä on suuri riski ajautua tilanteeseen, jossa raha alkaa määrittää tekemistä enemmän kuin sisäinen motivaatio. Tämä on hyvinvoinnille haitallista.

Päivittäinen hyvinvointimme on suoraan riippuvainen tekemisestä, jota värittää sisäinen motivaatio, intohimo ja innostus. Sitä kautta syntyy myös parempaa jälkeä. Siksi sen tulee olla johtotähti, jonka ehdoille alistuu mammonan kartuttaminen ja muut ulkoiset tekijät. Tästä aiheesta on kirjoittanut Suomessa esimerkiksi Frank Martela.

Väitteelleni on myös toinen syy. Merkittävä osa vaurauttamme ei ole rahasidonnaista. Kyky ymmärtää tämän merkitys omassa elämässä ja työssä on vahvuus modernin työelämän murroksessa. Olen kirjoittamassa kolmen kollegan kanssa kirjaa, jossa käsittelemme aihetta sekä kansantalouden että kansalaisten näkökulmasta. Taloutta tulisi tarkastella moniulotteisesti siten, että myös rahatalouden ulkopuoliset hyvinvointitekijät tulisivat osaksi vaurauden hahmottamista.

Voimme monin tavoin lisätä hyvinvointiamme sillä, että vaihdamme lisätienestit aikaan. Kaikki eivät halua kasvattaa itse ruokaa tai vaihtaa palveluksia aikapankeissa. Monet voivat kuitenkin vähentää paljonkin sellaisia menoja, joiden yhteys hyvinvointiin on heikko. Joku siirtyy yksityisautoilijasta joukko- ja hyötyliikkujaksi. Toinen muuttaa halvempaan asuntoon. Moni vaihtaa vuosittaiset ulkomaan matkat kotimaan antimiin. Pienemmät elinkustannukset tuovat joustavuutta arkeen ja aikaa läheisille. Kiireetön elämä antaa tilaa sisäisen motivaation ja uusien työn itujen kasvulle. Syntyy itseään ruokkiva positiivinen kehä. Tunne elämän rikkaudesta voimistuu.

Valinta rahan ja innostavuuden välillä ei ole monille helppoa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yli kolmannes brittityöntekijöistä sanoo työnsä olevan yhteiskunnallisesti yhdentekevää. Yhtä moni pitää työtään itselleen epätyydyttävänä. Silti suurin osa tyytymättömistä ei etsi uutta työtä. Yhteiskuntamme arvoja, normeja ja valintoja värittää rahakeskeisyys. Rahan ja rahatalouden asemaa hyvinvointimme määrittäjänä pitäisikin kaventaa. Kuinka rahalähtöisesti sinä toimit?

Two dancers. Photograph by Barry Goyette from San Luis Obispo, USA [CC BY 2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by/2.0) ], via Wikimedia Commons.